Onko ikävä Suomeen - Onko? - Bitch!

Suomessa, Kiinassa, Etiopiassa ja Manchesterissä (oikeastaan olen Salfordissa), on helmikuu. Helmikuuhun kuuluu yleensä vuoden kylmimmät pakkaset, riippuen tietysti leveysasteista ja ainakin Tampereella lämpötilat ovat käyneet -20 celsiuksen huitteilla.

Tästä ei valitettavasti ole paikallisessa säässä kyllä kuultukaan.




Tänään herätessämme, eilisen koulupäivän uupumuksen valuttua lakanoihin yöllä, oli sopivasti keskipäivällä jo reilusti yli kymmenen asteen ylittynyt elohopea tervehtimässä. Imuroimme kämpän ja moppasimme hieman lattioita samalla kuin naapurin pojat saapuivat tervehtimään meitä. Päätimme siitä yksin tein siivouksen päätyttyä poistua kaljakaupan kautta puistoon.

Puistossa paikalliset versiot kevään ensikukinnoista olivat jo ehtineet rehottaa tovin ja lapsia oli leikkimässä kuin päiväkodista olisi julistettu kesäloma. Nurmikko oli toipunut talvesta vihreyteensä jo jonkin aikaa sitten. Vallan hyvin himmenevässä iltapäivän auringossa selvisi pieni vaihtopiskelija vain hieman tavallista paksummalla pitkähihaisella paidalla.

Istuimme kauppareissun jälkeen mukavasti ruohoaukiolle, moikkalimme koiria, ne polttivat joilla röökiä löytyi ja joimme olutta ja siideriä kuunnellessamme amerikkalaista räpäytystä aurigon porottaessa lähes vaakatasoon vielä tunnin pari.

Ps. Tuon Jennin ottaman kuvan voi nähdä tästä.

Todays Specials Include Teen-age Drug Dealers

Päivän erikoisuus oli, että tapasin yhden tulevan elokuvamme hahmoista. Meidän pöytäämme saapui Harley Davidson motskaria muistuttavalla polkupyörällä yksi nuori teiniotus. Tämä moottoriturpa puhui kuin perus white-trash britti, josta ei meinannut suomalainen selvää saada ja väitti olevansa 16 - kesäinen. Pienen kuulustelun jälkeen selvisi, että hän kuitenkin 14-wuatias.

No pelihän kävi jännemmäksi kun tämä pikkupoitsukka kiskaisi paitansa alta folioonkäärityn marihuanapalleron ja rupesi kauppaaman sitä kuin italialainen tomaattimyyjä. Meitä valitettavasti ei tänään juuri kiinnostanut ostaa huumeita paikallisilta lapsilta niin aloimme hieman vihjaille, että voisi painua vaikka v***uun siitä (tosin sanoimme sen aika kiltisti - se oli aika pieni se poika kuitenkin... :( )

Meidän ajatusketjumme hieman katkesi siinä toiminnassa kun tällainen puhelias pieni pahis tulee myymään meille huumeita, joten lähdimme kotio tämän jälkeen melko pian. Olin kuullut näistä pikkuskideistä, jotka diilaavat, mutta oli jännää tavata sellainen ihan tässä omilla hoodeilla.

Käsikirjoitus - 4 - Ensimmäinen treatmentti.

Niille teille, jotka eivät tiedä, mikä "treatment(ti)" on, kerron sen nyt lyhyesti.

Treatment on englanninkielinen lainasana, jonka etymologiaa en tiedä. Sana viittaa proosamuotiseen, preesensissä kirjoitettiin luonnostelmaan audiovisuaalisen tuoteen tapahtumista ja sisällöstä kronologisesti. Mainospuolella ja elokuvakäsikirjoituksista puhuttaessa tarkoitetaan hieman erilaista kokonaisuutta, mutta pääasiallisesti tuosta on kyse. Pitkänkin elokuvan treatment voi olla vain 15-20 sivua, vaikka lopullinen käsikirjoitus on lähemmäs 120 sivua dialogeineen ja yksityiskohtineen.

Treatmentti tehdään, koska käsikirjoitus kootaan perustat ensimmäisenä. Lyhytelokuvasta puhuttaessa kahden tai kolmen sivun treatmentin rakenteen tarkastelu ja kritisointi on huomattavasti helpompaa kuin 20-30 sivuisen käsikirjoituksen.

Tässä huvitukseksenne löysin varhaisen version Terminator - elokuvan treatmentistä, joka on 42 sivua pitkä.

The Terminator - Treatment for a feature film by James Cameron

Off Topic - Back To Business

Sain Liziltä ensimmäisen hänen itsenäisesti meidän keskustelumme pohjalta tehdyn treatmentin. Aiemmin teimme molemmat omamme luodaksemme alkumateriaalia, josta lähteä työstämään, mutta tämä oli ensimmäinen, joka sisälsi ratkaisuja, joita en tiennyt etukäteen.

Liz ei ollut keksinyt mitään hyvää tapaa lopettaa tarinaa, joka oli harmi, olisi ollut kivaa saada lukea jokin nerokas kolmas näytös, jota en olisi osannut odottaa lainkaan.

Tämän treatmentin näytin myös työryhmälle ja keskustelimme hetken. En ole vielä lukenut sähköpostipalautteita, joita "kotiläksynä" pyysin jokaista tuottamaan, mutta ensireaktio ei ollut varsinaisesti rakkautta. En sinänsä paljoa hämmästynyt, koska itse reagoin samalla tavalla. Tarinamme on vielä kesken ja se on valitettavasti enemmän kesken kuin mitä toivoisin lopputyöni olevan puoltatoista kuukautta ennen kuvauksia.

Seuraavaksi aion lukea työryhmämme palautteet ja katsoa jos löytyy joitakin kohtia, joista usea ihminen on saanut kokemuksen, että siinä on jotain vahvaa. Samoin aion etsiä kohtia, jotka ovat kaikkien mielestä aivan perseestä. Referoin palautteen Lizille ja suunnittelin tekeväni seuraavan version ehkä itse ja luetuttaa sen Lizillä, joka voi tarjota siihen näkökulmaa. Tämän pitäisi ehdottomasti tapahtua tulevan viikonlopun aikana.

Keskustelimme porukassa, että tällä hetkellä treatmentissä oleva koulumaailma ei ole miljöönä tai visuaalisesti kiinnostavin mahdollinen, ja olen siitä samaa mieltä. Pidämme hahmot vielä toistaiseksi yhtä nuorina, mutta kokeilen sijoittaa elokuvan tapahtumia mielenkiintoisempiin paikkoihin kuin koulun pihaan tai käytäville. Tämän nyt olisin luonnollisesti tehnyt jo lähempänä viimeistä versiota, mutta ehkä se ajatus, että pitää päästä koulusta ulos, tarjoaa potentiaalisesti mielenkiintoisempia tapahtumia elokuvalle.

Ainakin näin Robert McKee uskoo ja ajattelee.

"Is This Real Life."

Kulttuurishokki on tila, johon uuteen kulttuurin joutunut yksilö saattaa joutua oltuaan kyseissä kulttuurissa viikosta kuukauteen. Alun eksoottisuuden viehätys on laantunut ja uuden kulttuurin haasteet ja ongelmat ilmenevät arkipäivään. Kulttuurishokin oireita ovat yleensä ahdistuneisuus, oman vanhan kulttuurin ihannointi sekä ongelmat nukkumisessa ja ruokahalun puutteessa tai korostuneisuudessa.

"No Suomessahan - - !"

Olen miettinyt tässä, että itseeni ei ole kulttuurishokki iskenyt ja olen perustellut sitä niin, että täällä puhun sujuvasti muiden kanssaihmisten kieltä ja pystyn lukemaan ruokalistoja, kylttejä, ohjeita ja sanomalehtiä. Voisinkohan sittenkin olla väärässä?

The Plot Thickens

Olen havainnut olevani viimeiset kolme päivää jatkuvasti vihainen. Ärsyynnyn helposti pienistä asioista ja raivoan päässäni muille ihmisille. Joidenkin normaalisti mielekkäiden asioiden tekeminen ei välttämättä tuota kovinkaan suurta mielihyvää ja nukkumaan meneminen on ollut aika hankalaa, koska ajatus sängystäni, jossa peitto on liian suuri pussilakanaan ja jalkani tunkevat päädystä ulos ei tunnu miellyttävältä. Tämän seurauksena olenkin kääntänyt unirytmini lähes ylösalaisin. Vaikka nälkää ilmenee ja tiedän, että täytyy syödä, ei ole varsinaisesti tehnyt mieli ruokaa moneen päivään.

Mistä ihmeestä tällainen voi johtua?

Itsetutkistelun jälkeen olen ajatellut, että tämä on ensimmäinen kerta kun asun muiden ihmisten kanssa, jos asepalvelusta ja omaa ydinperhettäni ei lasketa. Meillä on hieman tulehtuneet välit yhteen "kämppikseen", (oikeasti kämppäkaverin poikaystävä, joka on aina täällä), joten iltaisin täytyy hiippailla ja skarpata jatkuvasti, että keittiö ja olohuone ovat puhtaat. Tämä siksi, että tämä herra, koodinimeltään "Paavo", on aika räjähdysherkkä ja uhkauksia on tullut. Tämä tietysti hieman nostaa stressitasoa kun omassa kodissaan pitää pelätä esimerkiksi lautasten jättämistä tiskialtaaseen ja hiippailu on välttämätöntä kello kymmenen jälkeen.

Itsenäisyys tai oma rauha ja mahdollisuus esimerkiksi poistua tästä 4x4m huoneesta huolimatta siitä onko pyyhe päällä tai housut jalassa ja paita päällä on hankalampaa kuin mihin olen tottunut. Koko alue ja koti itsessään on rauhallinen, mutta omaa itsenäistä aikaa pitää lähteä hakemaan ja vaihtoehtona on oikeastaan vain keskusta, jota en tunne kuitenkaan hirveän hyvin. Mahdollisuus vaihtaa seuraa on olematon. Vaikka mä tulenkin meidän kaikkien kämppisten - suomalaisten ja saksalaisten kanssa - toimeen paremmin kuin ennen matkaa odotin, jos on jokin sosiaalinen taso mitä kaipaa tai jokin asia, mistä pystyy puhumaan vain yhdelle ihmiselle, niin se tyyppi ei ole tässä valtiossa. Tämä aiheuttaa itseasiassa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta aika ajoin.

Mun mieltäni vaivaa lisäksi pari muuta asiaa, mitä valitettavasti en voi blogiin kirjoittaa, mutta ilmoitan siitä täälläkin jos/kun asiat ratkeavat positiivisella tavalla.

Signing out.

Käsikirjoitus - 3 - Perusteet.

Tänään tapasimme Niilon ja Lizin kanssa koulupäivän jälkeen Adelphi Housessa. Aloimme aika pian ja tehokkaasti keskustelemaan päähahmon taustoista ja miten hän on päätynyt tilanteeseen, jossa hänellä ei ole isää paikalla, eikä hän pidä isään yhteyttä.

Pohdimme voisiko isä olla kuollut, mutta päätimme, että etäinen isä, joka on (ainakin näennäisesti) omasta valinnastaan jättänyt perheensä ja perustanut uuden on päähahmolle pahempaa kuin jos isä on vaan kenkässyt tyhjää.

Adelphi House menee kiinni klo 18, joten jouduimme poistumaa The Old Pint Pottiin, jossa oli valitettavasti menossa karaokea ja musiikia soitettiin 40dB kovemmalla kuin mit laki sallii. Tällainen ympäristö tietysti pakotti kyllä keskittymään tekemiseen ja Lizin kanssa heittelimme ajatuksia näytösjaosta ja rakenteesta näin "ABC - tasolla". En nyt tähän kirjoita mitä sovimme, mutta teimme ehdotuksia miten tarina voisi kulkea ja päätimme, että pyrimme tekemään tekstin, joka on 15-20 sivua formaatissa korkeintaan.

Seuraava vaihe on, että tänään ja huomenna sekä Liz, että minä teemme omat synopsikset ja/tai treatmentin siitä, miten tällä rakenteella leffa voisi mennä ja perjantaina Liz tulee meidän asunnollemme ja jatkamme siitä mihin jäimme.

Käsikirjoitus - 2 - Lähtölaukaus

Viime sunnuntaina, tuossa pari päivää sitten sain viimeinkin 95% työryhmästä ja käsikirjoittajamme Lizin samaan pöytään. Kokoonnuimme muutamille juomille The Old Pint Pont - pubiin, joka sijaitsee meidän koulurakennuksemme vieressä, kuten aiempia tekstejä lukeneet tietävätkin jo.

Olin erityisen tyytyväinen, että tämä palaveri tapahtui muutaman perutun tapaamisen jälkeen, koska olin jo melko huolissani työryhmän suhtautumisesta käsikirjoittajaamme. Koin Lizin peruutusten vaikuttaneen työmoraaliin ja yleiseen "me" - henkeen jo vähän vahingollisesti, mutta tuntuu, että kaikki tapahtunut vahinko saatiin korjattua pienellä inhimillisellä kanssakäymisellä.

Ennen sunnuntaitahan ainoastaan minä ja tuottajani Niilo olimme tavanneet Lizin. Luonnollisesti jos jokin nimike jatkuvasti tuottaa pettymyksiä ja pidä aikatauluista kiinni niin se on aivan eri asia kuin jos joku oikea ihminen, jolla on kasvot, pyherytmi ja persoonallisuus jättää tulematta paikalle.

The Pebbles In Our Bags

Sunnuntaina saimme aikaiseksi päätöksiä tulevasta tarinasta.

Päätimme, että tahdomme ottaa koulumaailmaa mukaan ja nuorentaa tähän asti suunniteltua päähahmoa parisen vuotta, että tapahtumien aikaan päähahmo oli noin 14-15-vuotias. Päätimme myös, että tämä elokuva kertoo miesroolimallin puutteesta ja sen etsimisestä. Emme tehneet vielä päätöstä, että tuleeko elokuvaamme onnellinen vai traaginen loppu. Itseäni hieman aina houkuttaa ironiset tai traagiset loput enemmän kuin onnelliset. Ehkä se kertoo musta ihmisenä jotain (tai siis kertoo tottakai, en vaan tiedä mitä)

Lisäksi pidimme aivoriihen kun tahdoimme elokuvalle ehdottomasti työnimen. Liz kertoi meille eräässä vaiheessa englantilaisesta sanonnasta "Kiss with a fist", joka tarkoittaa lyödä nyrkillä kasvoihin. Tämä resonoi meille kaikille heti ja aiheutti välittömästi pientä henkiinheräämistä väsyneessä ja nälkäisessä työryhmässä. Puhuimme vielä jonkin minulle tuntemattoman bändin sanoituksista, jossa sanotaan

"A kiss with a fist is better than none."

Itselläni tämä herättää ajatuksia ihmisestä, jonka kasvatus on mennyt pieleen tai jonka vanhemmat ovat yrittäneet parhaansa, mutta eivät ehkä ole olleet sopivia ihmisiä kasvattamaan lasta rakentavassa ilmapiirissä. Mielestäni tämä kuulostaa siltä, että on yrittänyt oikeasti rakastaa, mutta ei ole osannut tehdä sitä oikein. Tämän oivalluksen jälkeen projektimme työnimi on nyt imperfectissä

"Kissed With a Fist"

Progress bar

Seuraavaksi tapaan Lizin Niilon kanssa ensi keskiviikkona (huomenna) kun koulumme päättyy joskus iltapäivällä. Liz sanoi yrittävänsä saada jonkinmoisen treatmentin kasaan huomiseen mennessä, mutta en varsinaisesti välitä onko sellaista vai ei. Huomenna on tarkoitus kuitenkin luonnostella tarinarunko, jota voi lähteä kehittämään tai Lizillä saattaa sellainen jo olla.

Luettavana on tällä hetkellä menossa Shot By Shotin jälkeen Tom Kingdomin "Total Directing - Integrating Camera and Performance in Film and Television". Vaikka kirjan nimi onkin aivan kauhean juustoinen, sen sisältö ei ole. Tom puhuu oikeasti hyvää asiaa nimenomaan dialogipainotteisten televisio-ohjelmian ohjaamisesti ja ainakin kirjan alkupuolisko on keskittynyt erityisen paljon kohtausten suunnitteluun käsikirjoituksen näyttelijöiden liikkumisen ja käsikirjoituksen kannalta. Voin kyllä suositella kaikille jopa hieman kokeneemmille medianomiopiskelijoille, koska vaikka kirja sisältääkin aika paljon vanhaa perus leffantekoshaibaa, siellä on paljon hyviä ajatuksia kiteytettynä.

Henkilökohtaisia kuulumisia 11. Helmikuuta.

Olen lähipäivinä onnistunut napsauttamaan unirytmini samanlaiseksi kuin mitä se on ollut pääasiallisesti suurimman osan elämästäni ja tätä nykyä valvon taas kolmeen jatkuvasti ja herään puolen päivän aikaan. Tämä on vähän ärsyttävää kun olisi kiva olla tuottelias valoisaan aikaan eikä myöhäisiltapäivällä.

As of lately.

Kävimme tuossa aivan hetkittäin kevään ensimmäisillä puistokaljottelulla. Otimme sivistyneesti yhdet ja pelasimme footbagiä (paikallisesti Hacky Sack) lämpimässä auringonlaskussa. Todellisuudessa kyseessä ei kyllä ollut kaljottelua vaan itseasiassa siideriä. Sama päivä oli leikkaajani Martinan synttärit ja Mara täytti jos toista kertaa peräkkäin 25-vuotta.

Täällä tosiaankin on nyt jo melkein t-paita kelejä ja olen käynyt tuottajani Niilon kanssa lenkkeilemässä ja paikallisella ghetto-salilla ihan normaaleissa verkkareissa ja vielä iltasella. Tästä ghettosalista sen verran, että se päihittää jossain määrin suomalaiset pururatatukit, mutta ontuu joitain varsin perustavanlaatuisia asioita.

Tällä ghetto-salilla, joka sijaitsee keskellä puistoa on asvalttiin upotettuja vipuvarsilla toimivia penkkejä, jotka ikäänkuin simuloivat penkkipunerruksia ja talja-liikkeitä mutta käyttävät niissä istuvan omaa painoa vastuksena. Eivät siis sovellu hyvin jos aikoo tiputtaa ittensä alustavasti 100 kilon keijukaisesta omin neuvoin mallinmittoihin. Kuitenkin nämä laitteet on mitoitettu n. 90kg painavalle ja 190cm pitkälle ihmiselle, joten niissä joutuu välillä pinnistämään. Siellä ei ole mitään, millä voisi normaali ihminen tehdä kesivartaloliikkeitä eikä leuanvetotankoa. Kuvia tulee ehkä joskus - -

Other insect in my pants.

Yleishuomiona voin sanoa, että Englannissa kaikki asiat tehdään vähän vasemmalla kädellä. Ajoissa oleminen on täällä onneksi melko samanlaista kuin muuallakin mutta ei silti ihan.

Bussiaikataulujen tekstinasettelu ja yleisestikin tapa, jolla informaatio sirotellaan on järkyttävä. Pysäkkiaikataulun lukemiseen menee enemmän aikaa kuin siihen, että vaan odottaisi seuraavaa ja toivoisi parasta. Ruokalistat, kyltit (joita täällä on paljon) ja taulut ja lomakkeet ovat usein suunniteltu päin mäntyä. Täällä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että jos johonkin pitää kirjoittaa jotain pitkää, kuten osoite, se on yleensä korkeintaan puolen kirjaimen korkuinen ja ei varmasti peukalonkynttä leveämpi ruutu.

Täällä on useissa ovissa pakollinen jousisulkija, joka paukuttelee meikäläisenkin ovea jatkuvasti. Otin sen irti ja vuokraemäntä suuttui ja käski laittaa takaisin.

"It's a fire hazard you see."

Itse tarkasteltuani tuota huokoista maalattua lastulevyä, jonka molemmin puolin on kokolattiamattoa ja ovi ei sulkeudu tiiviisti sanoisin, että "This house is a fire hazard, fuck the door." Noita samoja ovensulkijoita on kaikkialla ja sitten niiden seurana on yleensä kyltti jossa lukee "Fire door - keep closed."

"Health and Safety"

Toinen sääntö meidän talossamme on, että pyykkiä ei saa kuivata yhteisten tilojen pattereilla eikä avaamatta ikkunoita, ettei taloon tulee homevaurioita ja lämmitystä ei saa pitää päällä jatkuvasti, koska se kuluttaa. Mielestäni jos talossa on tarpeen pitää jatkuvasti lämmitystä täysillä, koska eristykset ovat niin surkeat ja pyykinkuivaus saattaa aiheuttaa homevaurioita niin rakennus pitää purkaa. Saanen mainita, että tämä meidän luukkumme on vielä erityisen moderni ja juuri remontuitu uuteen uskoon. Täällä oli vielä patjat muoveissa kun muutettiin sisään.

Itsehän emme ole tätä sääntöä noudattaneet.

Kävimme vierailemassa meidän koulun likellä sijaitsevassa ARRI - vuokraamossa. Tämä oli sellainen tutkimusretki kun pääsimme kaikki ensimmäistä kertaa ARRI:n liikkeeseen, joka ei sinänsä pahemmin eronnut Angel Filmsistä ja Mutasesta, paitti tämä lafka oli pienempi ja sekaisampi. Niko kyseli näistä jampoilta generaattoreita ja ilmeisesti täällä ei ole kolmivaiheisia generaattoreita ollenkaan ja niiden sähkövedot isoilla lampuille on muutenkin jotenkin hieman erilaiset. Se nyt mua ei henkilökohtaisesti huoleta aivan tuhottomasti. Me tuskin tarvitaan täältä mitään, mutta tiedetään mistä hakea jos tarve nousee.

Meidän koulun lähipubi on aivan koulurakennuksen vieressä sijaitseva "Vanha Tuoppi Pata" (jos sen noin tahtoo suomentaa) jonka kyltti näkyy tuossa vieressä. Jännittävästi ollakseen taitelijakoulun lähipubi, siellä käy ihmisiä kaikista ikäluokista, siellä on aina ihmisiä vaikka kuinka ja sieltä saa tosi halvalla ihmisille kelpaavaa ruokaa. Tuo tuossa kyltin oikealla puolella näkyvä tiilirakennus, jossa on Salfordin Yliopiston logo, on Adelphi House, eli meidän koulurakennus. Siellä sijaitsee MA linjat dokumentista, televisiosta ja fiktioelokuvasta.

The IMAX Experince.

Aivan, tosiaan, elämäni ensimmäinen IMAX elokuva tuli olemaan Tron - Perintö, jonka olen jo nähnyt kerran aiemmin. IMAX:ista huolimatta elokuvan käsikirjoitus ei parantunut yhtään, mutta huima oli visuaalinen ja auditiivinen kokemus. IMAX kangas on aivan järkyttävän korkea ja se oikeasti peittää koko näkökentän ja erityisesti 3D:ssä antaa leffalla aika paljon kyllä Movie Magiciä lisää.

En tiennyt, että IMAX, ruutu on melkein neliskanttinen ja aika lähellä 4:3 kuvasuhdetta. Oli aika ylläri kun yhtäkkiä elokuvaan, jonka on nähnyt jo, ilmestyy ylä- ja alalaitaan lisää kuvaa. Myöskin on tottunut siihen jo, että kaikki elokuvat ja nykyään myös televisiosarjat on laajakuvaa edes 16:9 niin hetken aikaa tuntui kuin katselisi televisiota tosi suuressa elokuvateatterissa.

PAKOLLINEN MEDIANOMIOPISKELIJAN TEKNIIKKA NILLITYS:IMAX teatterissa oli niin hyvät kaiuttimet, että jopa Tronissa kuului kaikki hiljaisten ADR repliikkien suhinat ja leikkaukset jos ei ollut musaa alla. In your face multimillion dollar budgets!

Meidän paikallinen multiplex leffateatterimme ODEON sijaitsee Printworks nimisessä rakennuksessa. Printworks on ikäänkuin illanviettopaikka, jossa on useita yökerhoja, ravintoloita ja leffateatteri, jossa on muistaakseni yli kaksikymmentä salia ja niistä jopa sali 17. jossa kävimme katsomassa Black Swanin oli suurempi kuin Tampereen Finnkinon Plevna1 sali.

Täällä leffateattereissa - ainakin Odeonissa, tulee IMAX näytöksiä lukuunottamatta 20-30 minuuttia mainoksia ja trailereita ennen elokuvaa.

I Love The Scenery

Matkalla Odeonille katsomaan IMAXia otin mukaani kameran ja kuvasin Artun ja Nikon ensikosketuksia Manchesterin keskustaan. Valitettavasti ne otokset olivat käyttökelvottomia, mutta löysin aivan Printworkin vierestä tällaisen goottityylisen katedraalin, joka näytti aivan Tylypahkalta. (Täällä aika moni paikka näyttää Tylypahkalta). Lisäksi siinä oli vielä kaunis puu. Tämä kaupunki on hauska yhdistelmä parhaillaan satoja vuosia vanhoja rakennuksia ja huippumoderneja lasipalapelejä keskellä 2000-luvun pienmetropolia. Osat alueista ovat aivan huippukunnossa ja siistejä ja sitte löytyy joutomaata ja roskia aivan viereiseltä tontilta. Samaan kuvaan saa aika erilaista tunnelmia jos vaan jaksaa hieman katsella mitä kuvaa.

Printworksin edestä iski aurinko silmään ja sain aikaiseksi ehkä tähän mennessä parhaan kaupunkikuvan, jonka olen ottanut. Aurinko posotti suoraan katua myöten niin muiden juostessa sisään räppäsin aukon kiinni ja sulkimen hitaalle ja sain tämän otoksen aikaiseksi. Kuvassa näkyy Manchesterin keskustasa pönöttänä näköalapyörä, jossa kävimme noin viikko sitten ja kuvasimme reissun MOF - sarjaamme varten. Toivottavasti ensimmäiset jaksot alkaisivat ilmestyä nettiin näillä näppäimillä niin pääsevät kaikki uteliaat näkemään leikkaajani Martinan saavan hermoromahduksen korkeanpaikan kammostaan. Kaupunki näytti erityisen kauniilta tuolta katsottuna ja päätimme mennä vielä katsomaan saman kierroksen joskus, kun on yö.

Practical Reasons For Obesity

Tässä on kuva meidän koulumma elokuva- ja teatteriilmaisun kahvion kouluruoasta. Tämä ateria maksoi minulle ja Niilolle kummallekin sellaiset nelisen puntaa eli noin 5 euroa. Sisältää erikseen ruoan ja pullollisen vettä. Ranskalaiset ja kanapala.

Harry Potter!

On 100 Tapaa Rakastaa Kissaa.

Ensin tahtoisin selventää tuon otsikon alkuperää. Se liittyy tähän mainioon musiikkivideoon.

Mitä tällä sitten oikeastaan tarkoitan on, että havaitsin tässä lukiessani Steven d. Katz'in Film Directing Shot by Shot - Visualizing from concept to screen - kirjaa. Tämä opus on aika iäkäs itseasiassa, se on julkaistu alunperin vuonna 1991. Tuossa pöydällä odottaa lukemista Stevenin toinenkin kirja "Cinematic Motion" jota en ole aiemmin lukenut.

Tässä kirjassa Steven puhuu kuvakerronnasta ja menee joissakin asioissa jopa aika yksityiskohtiin. Tässä ei paljoa puhuta valosta tai tekniikasta, enemmänkin kuvakulmista, polttoväleistä ja syväterävyydestä sekä asioiden sijoittelemisesta kolmiulotteisesti kameran eteen. Tämä kirja painottaa ilmaisua. Amerikkalaiseen tapaan tämä kirja käsittelee nimenomaan ohjaajan tekemää kuvakerronnan suunnittelua. Suomessahan perinne on enemmän siihen suuntaan, että kuvaaja on voimakkaammin (tai yksin) päättämässä mihin kamera laitetaan. Stephen nimenomaan puhuu kuvaajasta yleensä Director of Photographynä ja tässä kirjassa ei puhuta kuvaajista vaan ohjaajasta, joka sunnittelee kuvia elokuvaansa varten.

Itse en ole tullut ajatelleeksi, joka vähän hävettää, koska on kyse niin itsestäänselvästä asiasta. Elokuvakäsikirjoituksesta tehdään useita versioita, joita kritisoidaan ja kehitellään. Leikkausvaiheessa kokeillaan ja tutkitaan eri vaihtoehtoja joiden tarkoitus on löytää paras ja tunnetasolla voimakkain tarina, johon materiaali venyy. Harjoituksissa kokeillaan erilaisia asioita ja muutetaan suoritusta jos se ei ole hyvä.

Kuvakäsikirjoitus pitää tehdä samalla tavalla.

Tällainen haarukoiva ja kehittelevä tapa tehdä kuvakäsikirjoitusta on tietysti erityisen aikaa vaativa ja jotta niin voi vakavamielisesti tehdä, pitää kuvien olla sen verran akkuraatteja, että niiden peräkkäin asettamisesti voi oikeasti nähdä jotain.

Steven itse tekee piirustuksia tai valokuvia kun hän kirjassaan tekee kuvakäsikirjoituksia. Steven osaa piirtää hyviä kuvia ja hänen kuvistaan näkee kuvakerronnan todella selkeästi ja elävästi. Tikku-ukko piirustukset (joita itse tuotan) eivät välttämättä ole ihan oikeita tähän hommaan, mutta valokuvat ja paremmat piirustukset tai referenssikuvat ovat.

Voisi tässä projektissa pitää tuon mielessä ja tehdä kuvakässäri useamman kerran ja antaa sen kehittyä niinkuin muidekin työvaiheiden. Siihen voisi ehkä pyytää palautetta joiltakin opettajilta tai koulussa vierailleilta luennoitsijoilta, joihin on kontaktit olemassa. Palautteen jälkeen käytäisiin aina koko kuvakäsikirjoitus läpi ja pohditaan, esimerkiksi kuvakerrontaa kokonaisuutena ja mietitään voisiko

• Kohtauksilla olla oma "lookkinsa" kuvakerronnallisesti.
• Voitaisiinko jokin kohtaus ratkaista VIELÄ tuoreemmalla ja tehokkaammalla tavalla.

Lyhyesti virsi kaunis - haluan, että kuvakäsikirjoituksen teko on tässä elokuvassa prosessi aivan kuiten kaikki muukin elokuvan teossa.

Kannattiko tehdä näin pitkä blogimerkintä? Mistä tulikin mieleeni, että kuvausformaatiksi pyrimme nyt saamaan anamorfisen Super 16mm filkan.

Tässä Matti Eerikäisen tekemiä kameratestejä tuolle formaatille.

But Why The Cat Video!?

Sen takia, että se oli mielestäni hauska video, jossa ei olla alettu pervoilla tai pelleillä aiheella vaan ollaan oltu yllättävän vakavamielisiä, siinä esitellään 100 asiaa tehdä periaatteessa yhtä ja samaa asiaa ja tämän oivalluksen aiheuttaneen kirjan kirjoittajan sukumi on Katz.

Halusin jakaa sen ajatuksen, että pitäis yrittää aina kehittää ei ainoastaan omia taitojaan ja tietojaan vaan myös omia tapoja tehdä asioita elokuvan tuottamisen prosessissa. Pitää ottaa rohkeasti vaikutteita muilta ihmisiltä - kokeneemmilta ja kokemattomammilta - ja kritisoiden integroida niitä omaan tapaansa tehdä juttuja. Meilläkin on oman koulutaustan, kansalaisuuden, perinteiden ja kaveripiirin aiheuttamia omia keinoja tehdä asioita, ja niiden rinnalla pitää pitää mieli avoimena, että voi oppia uusia tapoja saada omat voimavarat käyttöön.

Käsikirjoitus - 1 - Alkupalat

Kuten tietääkseni tulinkin maininneeksi, tämän blogin tarkoitus on myös toimia informaatiolaarina itselleni. Yritän dokumentoida tätä projektia tulevan oman kirjallisen lopputyöni kirjoittamista odottaessa. Mieleeni tuli ajatus (ehkä spoilereidenkin uhalla) dokumentoida käsikirjoitusprosessia tänne, jotta se sitten on itselläni tallessa ja ehkä vaikka oman työryhmäni ja muiden kiinnostuneiden tarkasteltavana.

Käsikirjoitusta mulle kommentoimassa on Benjamin Mercer, Arto Koskinen ja varmaan opettajamme täällä Lloyd Peters ja Robin Ellis.

Aion tehdä sarjan tällaisia "Käsikirjoitus "No#" - Otsikko# " - blomerkintöjä aina joillakin väliajoilla kun käsikirjoitus on edennyt johonkin suuntaan. Tällä hetkellä tässä on oikeastaan kaikki kirjallinen materiaali, mitä tällä hetkellä tarinasta on olemassa. En väitä, etteikö mulla olisi tän lisäksi sitten visuaalisia ideoita ja suunnitelmia, mutta ne eivät ole löytäneet tietään paperille vielä ja eivät ehkä koskaan löydäkään.

Personal MindMap 1

Tässä MindMapissa olen edelleen käyttänyt keskellä elokuvan vanhaa työnimeä, jonka olen nyt ainakin mielessäni aivan virallisesti heittänyt roskiin. Se oli "Brothers" joka nousi alkuperäisidean ajatuksesta, että tarinassa on kaksi veljestä, joista toinen kuolee kun häntä luullaan veljekseen. Kuulostipa jännittävältä synopsikselta. Juuri siksi tahdon unohtaa sen ja keskittyä tekemään tuoreempi tarina, jonka lopussa välttämättä ei edes tarvitse kuolla ketään.

Tämä on aivan ensimmäinen henkilökohtainen ideointiriiheni, ja sen tunnistaa myös siitä, etten ole kuvannut sitä teipattuna seinälle vaan puupöydällä. Tässä kartassa olen pohtinut ja kirjoittanut ylös ajatuksia siitä, minkälainen päähahmo voisi olla ja millaisia ihmisiä hänellä elämässä voisi olla. Käytännössä tämä on ainoastaan epäjärjestykseen kirjoitettuja muistiinpanoja minua itseäni varten. Vasemmassa ala-laidassa on muutamia ajatuksia symboleista, joihin olin kiinnittänyt huomiota oltuani täällä vasta pari päivää.

Kun äsken luin tuon niin olipa hyvä, että kirjoitin nuo asiat ylös. Olisin saattanut unohtaa noita ensireaktioita tiettyihin paikkoihin ja "kompositioihin" - jos oikeiden esineiden ja rakennusten suhdetta toisiinsa voi kompositioksi sanoa - jotka olivat vaikuttavia kun näin ne ensimmäisen kerran. Ilmeisesti omien ensitunteiden konkreettinen muistiin kirjaaminen voi oikeasti olla hyvin tärkeää.

Tämä karttahan ei sisällä oikeastaan ajatuksia veljeksistä vaan ainoastaan yhdestä hahmosta, joka haluaa saada jotain aikaiseksi tai tarvitsee jotain. En ole vielä päättänyt, että olisiko puuttuvan isähahmon ja veljeyden teemat yhdessä liikaa lyhytelokuvaan vai komppaisivatko ne toisiaan.

Personal MindMap 2

Tässä edessäni on nyt sekavin paperilappu, jota tästä blogimerkinnästä löytyy. Tämän MindMapin keskellä lukee "Brothers - Mahdollisia tapahtumia (ulkoisia)". Oikeastaan tämä on eräänlainen ajatuspaskannus paperille ja tämän saman tavan tehdä ideamuistiinpanoja olen sittemmin korjannut vaaleanpunaisilla tarralapuilla.

Olen kirjoittanut ylös joitain yöllä, bussissa, lentokoneessa, aamiaisella jne. päähäni tulleita ajatuksia kohtauksista, jotka voisivat liittyä siihen tarinaan, jota olemme tekemässä. Tästä ei varmaankaan saa kukaan oikein selvää ellei ole minä. Tämäkin on vielä hyvin varhainen ideointilappu, jonka tein aivan ensimmäisinä aamuina ennen kuin keitin kattilallisen puuroa.

Aivomyrskyt 1 ja 2

Tässä on ensimmäisen oikean ja yhteisen - tarkoituksenmukaisen - ideointipalaverin tulosta. Kun pidimme ensimmäisen tuotantopalaverin viime keksiviikkona, pyysin työryhmää sanomaan ajatuksenvirtana sekä asioita ja esineitä, että tapahtumia, joita heillä on tullut mieleen täällä ollessa liittyen siihen, että olemme vieraassa maassa. Tämän keskustelun ehkä paras anti oli ryhmäytyminen, ajatustenjakaminen ja ikäänkuin projektin aloittaminen ensimmäistä kertaa ihan aikuisten oikeasti.

Vasemmanpuoleisella paperilla on avainsanoina asioita, jotka me olemme kokeneet jotenkin tälle paikalla ominaisiksi tai erilaisiksi verrattuna Suomeen ja Tampereeseen. Ehkä olisi pitänyt olla hieman tarkkasanaisampi, koska itsekään en enää muista mistä keskustelusta "Sisäinen viidakkorumpu" voisi mahdollisesti olla lyhenne.

Oikeanpuoleinen sisältää sitten tapahtumia. En pyytänyt työryhmää kertomaan minulle mitään kohtauksia tai tarinallisia tapahtumia vaan ihan jotain kinetiikkaa tai prosessseja mitä täällä käy, joka jälleen kerran olisi meidän näkökulmastamme jotenkin uutta ja erilaista. Esimerkiksi "Joku ylittää tien." voi kuulostaa hieman erikoiselta, mutta jos on nähnyt miten täällä toimii autojen ja jalankulkijoiden välinen yhteistyö niin se avautuu jo paremmin.

Ehkä sitä voi käyttää dialogikohtauksessa symbolina ja mielenkiintoisena kehyksenä? Ehkä ei?

Tuon oikeanpuoleisen lapun alalaidassa on lisäksi yksi asia, jonka kuulin huoltomieheltä, joka asensi kellarinoveemme lukon. Hän sanoi, että nuoret rikolliset kävelevät kiviä kädessään ja heittävät niitä autojen ja talojen ikkunoihin. Jos kukaan ei huomaa sitä, he murtautuvat siihen autoon tai taloon. Huoltomieheltämme oli päivän aikana rikottu samasta autosta ikkunat molemmilta puolilta.

A Heroes Journey Begins With a Blank Page

Ensimmäinen jotenkin tarkoituksenmukaisesti tehty ja jäsennelty ideointipaperi on tässä. Tämän valokuvan nimi on "HENKILÖKEHITYS.jpg". Tässä paperissa on mukana ajatus veljeksistä ja heidän suhteestaan ja miten se voisi kehittyä tarinan aikana. Lisäksi tuossa on muutamia ajatuksia siitä, miten päähenkilö voisi muuttua tarinan aikana.

Tuohon alas hahmottelin joitakin mahdollisuuksia siitä, miten henkilökehitys voisi tapahtua tai miten sen voisi näyttää katsojalle.

Oikeassa alakulmassa on mielestäni simppeli, mutta hyvä ajatuspari. Kirjoitin sinne Want / Need osioihin, että "Haluaa päästä jengiin, mutta oikeasti tarvitsee perheen." Se voisi ehkä olla jokin juuri sille, mistä tää meidän tuleva tarina oikeasti voisi kertoa. Tosin sisältäen ajatuksen veljeydestä ja miehenmallista, mutta nuohan eivät ole ollenkaan toisiaan poissulkevia ajatuksia vaan pikemminkin päinvastoin.

Anyhoo . . .

Skenekortteja kokolattiamatolla

Tässä on modernimpi tapa tehdä samoja asioita kuin mitä ylempänä olin tehnyt MindMap - muodossa. Jokainen lappu on joko muistiinpano jostain asiasta, dialoginpätkästä tai kuulemastani tarinasta tai asiasta. Näiden ei ole tarkoitus vielä olla käsikirjoituksen valmiista kohtauksia, mutta ne ovat minua ja Liziä varten. (Liz Chesters on siis alkuperäiskäsikirjoituksen kirjoittaja ja MA in Screenwritingin opiskelija) Siksi ne ovat englanniksi, että jos tahdon näyttää niitä Lizille joskus, en joudu suomentamaan mitään. Lisäksi kun täällä tulee ajateltua meidän tulevaa leffaa englanniksi niin usein automaattisesti kirjoittaa englanninkielisiä avainsanoja. Tätä tietysti tukee se, että luen koko ajan englanninkielisiä kirjoja

Working Title Suggestions

Lätkäisin tämän paperilapun teipillä oman taloni olohuoneen seinälle. Päätellen maalikerroksen laadusta, uskon, että osa siitä lähtee irti kun poistan tämän sieltä. Pyysin kaikkia meikäläisiä ja myös kämppiksiä kirjoittamaan siihen työnimiehdotuksia elokuvalle.

Tämän lapun tarkoitus ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole välttämättä tarkoitus tuottaa lopullista työnimeä, vaan pitää meillä kaikilla mielessä se, että projekti tosiaankin on koko ajan menossa. Lisäksi kaikki tähän lappuun kirjoitetut hassut ja vakavatkin nimiehdotukset vähän kartoittavat meille yhdessä sitä, että millaista leffaa me kaikki ajatellaan olevamme tekemässä.

Tälläkin hetkellä tuo tässä kuvassa näkyvä lista on jo saanut jatkoa jos jonkinlaisella rävellyksellä. Toivottavasti se kuitenkin toimisi pienenä ryhmäytymistä edistävänä ja muistuttavana lappusena tuolla alakerrassa.

Now For The Act 3 Climax

Tänään tapaan ensimmäistä kertaa oikeasti Lizin. Liz pääsee töistä viideltä ja hän tapaa meidät Piccadilly Gardensilla puoli kuudelta. Menemme porukalla "Out for a drink". Tämä on haskaa, koska en ole koskaan ollut "Out for a drink":llä. Tiedän olen naivi ja hassu.

Olemme olleet Facebook-kavereita varmaan melkein vuoden tai yli vuoden ja tänään pääsemme sitten oikeasti kättelemään.

Lizin rooli tässä projektissahan ei ole kirjoitettu mihinkään ylös. Tänään pitää juurikin käydä vähän keskustelua siitä, että miten minä ja Liz toimitaan yhdessä tässä projektissa vai toimitaanko edes.

Alkuperäiskäsikirjoitus, jota lähdimme puuhastelemaan on Lizin yli kaksi vuotta sitten kirjoittama ensimmäinen kurssitehtävä ja se on aivan kaamea juoneltaan. Oletan, että Liz on kahden vuoden käsikirjoitusopiskelun ja kahden pitkän käsiksen jälkeen oppinut käsikirjoittamaan paremmin kuin minä. Liz osaa myös englannin puhekieltä ja on asunut näillä seuduille lähes koko elämänsä, joten hänest on varmasti hyötyä.

Itse olisin tyytyväinen jos saisin Lizin työpanosta ja taitoja käyttööni.

Lopulta haluaisin vielä esittää anteeksipyynnön Essi Huotarille ja Heikki Hujalalle tämän blogin taitosta. Sori, etten oo niin pro ku te! ;)

Vanhan koulukunnan uusi koulu

Varoitus, tämä blogimerkintä saattaa sisältää lakonista dokumentointia. Tarkoitan tällä sitä, että koska tämän blogin tarkoitus on matkakuulumisten lisäksi myös tehdä itselleni muistiinpanoja tästä mun lopputyöprosessista, niin kirjoitan tänne asioita, jotka on mua itseäni varten ylöskirjoitettu. Tämä saattaa olla yksi sellainen.

The Facts of School Life.

Ensimmäinen koulupäivä oli toissapäivänä tämän viikon keskiviikkona.

Meillä tulee koulussa olemaan nyt tulevina kuukausina pääasiallisesti itsenäistä työskentelyä. Joka keskiviikko klo 10:30 on yhteinen esituotantopalaveri, jossa käydään läpi siihen mennessä tehtyjä asioita ja ne esitellään opettajille, jotka neuvovat ja auttavat.

Läksy ensi kertaa varten oli kehittää kaksi tarinaideaa (Genre, nimi, synopsis, hahmot, teema, kohdryhmä ja "miksi tämä pitää tehdä.") Näistä tulevaisuudessa saattaa tulla muiden ryhmien "Major Project" - käsikirjoituksia.


Ryhmien kuvauspäivämäärät ovat

• 4. huhtikuuta n 2vko
• 18 huhtikoota n. 2vko - Meidän kuvausslotti.
• 2 toukokuuta n. 2vko

Kahden muun ryhmän työryhmät ovat vielä osittain auki. Mekin saatamme osallistua heidän kuvauksiinsa - ainakin ensimmäisen ryhmän kuvauksiin.

• Valmiiden elokuvian palautuspäivämäärä on 13. kesäkuuta.

Me hyvin todennäköisesti emme tule palauttamaan tuohon aikaan, koska mielestäni on aika kohtuutonta tehdä (näillä näkymin) filmille kuvattavan lopputyön jälkituotanto noin 1,5 kuukaudessa. Pidimme jo palaverin jossa päätimme ilmoittaa opettajille, että meidän elokuvamme valmistuu Vuoden 2012 Tampere Film Festival'in palautuspäivämäärään mennessä eli todennäköisesti marraskuun loppua katsellaan silloin.

This Paragraph - It's So Random!

Koulussa on palkallinen Production Coordinator nimeltään Dave Rigby. Dave vaikuttaa erityisenn mukavalta ja kiinnostuneelta elokuvanteosta nimenomaan taiteena. Uskon, että Davesta on meille paljon iloa ja apua. Tänään saimme häneltä kalustofirmojen osoitteita ja yhteystietoja ja puikahdimme käymään paikallisella ARRI:n vuokraamolla.