Sattumanvaraisia havaintoja.

Havaitsin tässä lukiessani tuota Jouko Aaltosen kirjasta, että toisin kuin mille tahansa itsensä vakavasti ottavalla medialle, artikkelille, videolle, kirjalle, taiteelle tai oikeastaan mille tahansa muullekaan viestinnän muodolle, en ole määrittänyt yhdellekään blogimerkinnälle minkäänlaista punaista lankaa, johtoajatusta, teemaa, "sitä mistä se kertoo" jne.

Tahdoin siis vain sanoa tämän ääneen, jotta tämä tuleva blogimerkintä sitten olisi jotenkin rehellisesti hajanainen. Yritän parantaa tapani tulevaisuudessa näin mediasisällöntuottajana ja ottaa opikseni (ehkä).

Culturally Shocking

Englannissa, kuten monissa muissakin maissa Suomea lukuunottamatta rakennuksen katutaso ei ole 1. kerros tai P-kerros vaan 0. kerros. Itse olen tästä vakavasti eri mieltä, koska 0 ei kielioppini mukaan voi olla järjestysluku.

Lähes kaikissa public houseissa olut lasketaan lasiin pumppaamalla ja tuoppia täytetään kunnes se pikkasen valuu yli ja sitten isketään asiakkaalle. Täällä oluen päälle oikeasti muodostuu vaahtoa kun se on lasissa. Pääasiallisesti englatilainen olut on mielestäni mycket buenoa.

Ihmisiä tarvitsee pelätä. Ei siis varsinaisesti ihmisiä ja aivan kuten muuallakin niin suurin osa ihmisistä on tervejärkisiä ja normaaleja töissäkäyviä homo sapienseja. Täällä kuitenkaan ei esimerkiksi autoa voi parkkeerata minne tahansa, koska se voidaan anastaa tai ikkunat iskeä rikki. Jos ihmiset kuulevat äänen kotonaan se oikeasti VOI OLLA joku, joka on murtautunut sisään. Suomessahan ajatellaan, että ei tänne kukaan tule kun täällä on ihmisiä kotona.

Asiakaspalvelussa ei välttämättä olla kovinkaan virallisia toisillemme. Niilo tilasi Affleck Palace - nimisestä alternative kauppakeskuksesta kahvia ja kysymykseen "Mild or Strong?" hän vastasi "mild" ja vanha papukka tiskin takana avautui siitä kuinka tosimies tilaisi vahvaa kahvia :D (Okei, pieni pilke silmäkulmassa oli, mutta Suomalaiseen makuun ehkä hieman liian tuttavallista) Hieman sama tapahtui Orange - kännykkäliittymäkaupassa, jossa nuosi "Taj" niminen glamour-tytön näköinen myyjä ei paljoa peitellyt sitä, että hän vituttu kun hän ei saanut tolkkua perille paikallisella kännykkäslangilla ja muikkelin semi-cockney-korostuksella, jolloin hän joutui TOISTAMAAN itseään....

Piikkilankaa. Sitä on kaikkialla ja se on normaalia. Lähes kaikkien pubien ja baarien takapihalla on piikkilankaa muurin päälla ja sitä on sattumanvaraisia määriä siellä sun täällä. Suomessahan piikkilankaa löytyy pääasiallisesti vankiloiden ulkoilualeiden aitojen päältä. Täällä niitä on suburbian jalkapalloäitien kukkapenkkien katteena. Lisäksi se on vielä ihka-aitoa NATO-lankaa eikä sitä nössöä preerialaatua.

Koulu alkaa virallisesti keskiviikkona klo 10:30 kun on MA Fiction Productionin kevätlukukauden aloituskokous Adelphi Housessa Salfordin yliopistolla. jei!

Kuvaiilmaisua Tampereelta (Jenni Riutta & Iiro)

Turistimatka vihannesosastolle.

Kämppiksemme Michael kertoi meille tänään isoista kaupoista, jotka ovat auki 24/7 melko lähellä meidän kotiamme. Pienen kipinän sytyttämänä kävimme tutustumassa kauppaan. Itse ostin tarrallappuja ja Niilo osti purkkinuudeleita.





Täällä kaupoissa saa myydä alkoholeja viineihin saakka. Liköörejä en ole vielä nähnyt ja viinat myydään tupakan kanssa erilliseltä tiskiltä.






Sama ongelma, joka pätee meidän Co-Operative Food markettiakin, täällä kaikki juuston cheddaria. Löysin aiemmin omasta lähikaupastani klimpin Emmentalia, jota olen käyttänyt leivällä.






Näissä kuvissa minä tutustun tapaan, jolla englantilaiset saavat samaan leipähyllyyn tusinoittain täysin samannäköisiä vaaleita paahtoleipiä ja ei mitään vaihtoehtoja. Lisäksi tuollaisia hotdog-leivän näköisiä, pilvihattaralta tuntuvia "sämpylöitä".






Tämä oli vain tällainen nopea valokuvakatsaus meidän keskiöiseen kauppaturismiin.






Kuvat: Jenni Riutta.






PS. Mukava ja lupaava tuo moottoritiekyltti meille kotiinpäin.

Kävelylenkki ja ajatuksia tarinasta

Suurin osa tästä päivästä on vietetty joko lueskellen tai kävellen. Tänään on ravittu sekä henkeä, että ruumista niin ruoalla kuin liikunnallakin. Sain tänään loppuun Blake Snyderin - Save the Cat! ja aloitin lukemaan Jouko Aaltosen - Käsikirjoittajan työkalut. Ajatuksena tämän armottoman teoriakertaamisen takana on päästä hyvään vireeseen kun aivan pian aloitamme kunnolla lopputyömme tekemisen.

On Screenwriting

Tänään vietin jo hieman aikaa tehden Mind-Mappia tulevasta elokuvastamme ja yritin sillä vähän herätellä omia aivojani ja pistää ideoita paperille. Teemat, joita tällä hetkellä tahtoisin tulevassa eepoksessa käsitellä ovat isähahmon puute ja sen kaipuu ja sitten pallottelen, että tahtoisinko sisällyttää tähän tarinaan ajatuksia väkivallasta ja siitä mitä se aiheuttaa tai mihin se on hyödytöntä. Toinen ajatus, joka toimisi ehkä yhteen tuon isän kaipuun kanssa olisi ajatus veljeydestä ja siitä mitä se merkitsee. Mielestäni ehkä kaikkea kolmea ei välttämättä saa tungettua mielekkäällä tavalla lyhytelokuvaan, mutta katsotaan mikä lopullinen rakenne tulee olemaan.

Opettajistamme toinen, Lloyd, ehdotti, että me voisimme aloittaa käsikirjoittamisen aivan tyhjästä ja unohtaa kokonaan alkuperäisen konseptin, jonka valitsimme äänestyksellä viime keväänä. Nuorempi opettajamme Robin ei ole sitä mieltä, että näin kannattaisi tehdä ja en ehkä itsekään. Koen, että työryhmää pelottaa se, että "tämän hetkinen" (lainausmerkit siksi, että kyseessä ei ole edes lopullisen tarinan käsikirjoitusversio) käsikirjoituksemme on todella huono, eivätkä vielä sisäistä sitä, että sitä käsikirjoitusta ei olla tekemässä. Lähes jokainen on kerran tai useamminkin ottanut puheeksi kanssani tämän asian.

Juttuhan oli siis näin, että meille tarjottiin käsikirjoituksiksi MA in Screenwriting linjan ensimmäisen vuoden ensimmäisiä harjoitustöitä, joista äänestimme finaaliin kolme ja opettajamme Arto nosti yhden aiemmin tiputetun työn neljänneksi finaaliin ja äänestimme sen toteutettavaksi. Mitään lainkaan valmiimpaa käsikirjoitusta ei tiputettu tämän konseptin tieltä. Itseäni on harmittanut se, että (saatuani tietää, että kyseessä on ensimmäisen vuoden ensimmäiset harjoitustyöt) miksi meitä varten ei tilattu MA in Screenwriting linjalta lyhytelokuvakäsikirjoituksia nyt, kun he ovat jo lähes valmistumassa ja ovat ehtineet opiskella, harjoitella saada opastusta jo kaksi vuotta. Vaihtoehtoisesti meille olisi voitu sanoa, että tehkää te käsikirjoitus itse - aikaa on vuosi.

Where to go

Niilon ehdotuksesta lähdimme käymään kävelyreissulla pitkin poikin lähiseutujamme. Tässä aivan likellä on jumalattomasta puistoa. Isoja nurmikkoja ja harhailimme jopa nurmikentälle, jossa oli kolme rugbykenttää vierekkäin. Tässä seudulla on ilmeisesti ainakin kaksi ala-astetta ja se näkyy hyvin lapsiperheiden määrä(stä)ssä.



Englannissa kaikkialla tuntuu olevan sammalta. Tiilimuurit ja puiden rungot, vanhat valurautaiset aidat ja kaikki mahdollinen on hieman ruosteessa ja / tai siinä on pieni viher sävyinen tekstuuri. Nämä ikää ja staattisuutta säteilevät esineet ja asiat aiheuttavat sen, että minusta tuntuu tässä miljöössä, kuin tahansa ikiaikaisen muurin tai sammaloituneen portin takaa saattaa hypähtää milloin tahansa ihmissusi riekaleisissa housuissa ja syödä meidät.


Sellainen asia kiinnitti huomiomme, että kun tässäkin maassa näitä ihmisiä on niin järkyttävän paljon, niin joka paikassa on aina joku. Vaikka menisi esimerkiksi tuossa kuvassa näkyvälle, vielä talven jäljiltä hieman mutaisalle nurmialueelle, niin siellä on äiti lastenkärryjen kanssa pyörimässä lenkillä tai vanhoja herroja heittelemässä palloa parille koiralle. Puistojen läpi kävelee paljon lapsia koulupuvuissa matkalla koteihinsa ja he riitelevät kännyköihinsä.

Arkipäivän alku Manchesterissa.

Tänään heräsin hieman koiranunta nukkuneena useiden herätysten jälkeen kuitenkin virkistyneenä. Yö oli hieman katkonainen, koska vaikka huoneeni on kohtuu lämmin, ei se kuitenkaan ole ihan mikään hautomo, jossa voisi vaan oleskella alasti, vaan yöllä heräilin viluun.



Aamiaisen söimme jotenkin sopivasti kaikki samaan aikaan asunnon keittiössä. Keitin puuroa itselleni ja sitä oli reilusti, joten jaoin sitä muille. Setäni, joka asuu Atlantassa on aikoinaan sanonut, että "Scottish Oats" tai "Scotts Oats" (en muista kumpi) on melkein samanlaista kuin suomalainen kaurapuuro. Näin lähikaupassamme Co-operative Food Storessa Scotts Otats nimisiä leseitä niin ostin niitä. Melko hyvä puuro tuli aamiaiseksi, vaikka henkseleitä paukuttaen itse sanonkin.

Aamiaisella sain lisätietoa kämppiksemme Michaelin kokemuksista Manchesterista. Michael oli siis muuttanut Saksasta tultuaan Lower Broughton Roadille ja astunut taloon sisään klo 13 ja hänet oli ryöstetty klo 19.

"I moved in at one, I was robbed at seven" - Michael

Mukavasti olivat siis keskellä päivää tulleet keittiön ikkunasta sisään, ottaneet keittiöstä veitsen ja sanoneet Michaelille

"Give us your car keys!" - Evil Burglars.

Kuljimme porukalla Primark - ostoskeskukseen, joka on periaatteessa ikäänkuin Stockmann Manchesterissa. Yleinen tavaratalo, josta tosin saa myös halpatavaroita. Ostimme tänään itsellemme lakanoita, peittoja, tyynyjä, pyyhkeitä, pesuaineita, pyykkikoreja ja roskiksia. Samalla törmäsimme Marien ja Martinaan ihan sattumalta, jotka ovat meikäläisiä, mutta samoilla asioilla. Maailma on lopulta yllättävän pieni.

Vielä on hankkimatta aterimia, lautasia ja mukeja. Michael on antanut meille luvan käyttää omiaan, mutta en tahtoisi ainakaan itse olla aivan täysi parasiitti.

An evening out

Opettajamme Robin (Kyllä, sekä opettajamme, että kämppiksemme nimi on Robin ja he ovat eri sukupuolta ja eri ikäisiä) vei meidät pitkin Manchesteriä käymään eri pubeissa keskustan alueella. Samalla tuli tallustettua pitkin ydinkeskustaa ja saatua hieman paikallishistoriaa. Alan nähdä pieniä yhtäläisyyksiä siinä, mitä tarkoittaa "An English Pub" ja mitä se ei tarkoita, mutta tämä ajatus on vielä hieman hautumassa.

Ainoa MA Fiction Film opiskelija, joka pääsi tulemaan mukaamme ja hänenkin kättään tuli hieman vääntää, että suostui mukaan. Loput opiskelijat yksinkertaisesti eivät päässeet paikalla. He olivat valmistautuneet tulemeen meidän kanssamme juomaan eilen, mutta me taas panikoimme asuntomme kanssa, joten tänään heillä sitten oli menoa.

"Lucy" - tai miten hänen nimensä kirjoitetaankaan - on tuottajaopiskelija Venäjältä. Hänellä on jo paljon ammattikokemusta mainosalalsta tuotantopäällikkönä kotimaastaan, ja opiskelee täällä, koska tahtoi tulla englantilaiselle AV-alalle, mutta laman takia ei saanut töitä, joten hän aloitti opiskelun.

Lucy tänään kertoi meille paljon omia näkemyksiään englantilaisesta kulttuurista ja Robin tietysti natiivina osasi antaa siihen erilaisen panoksen. Lucy lisäksi osasi valaista meille vähän miten asioita hoidetaan Venäjällä. Mielestäni oli hieman ironista, että Venäläiset ja Suomalaiset kohtaavat näin tuttavallisissa merkeissä jossain kolmannessa maassa. Hän oli erittäin mukava tyyppi ja oli liioitellun huolissaan siitä, että pääsisimmekö kierroksemme jälkeen kotiin.

Väitimme tiuhaan, että yöbussilla pääsee, senkun pitää vaan osoittaa sormella minne kulkea.

Sitten bussiasemalla huomasimme, että eiväthän yöbussit tuli enää tähän aikaan. Tulimme siis lopulta taksilla kotio. Meidän taksikuskimme ei osannut lähellekään meidän kotiamme, vaikka hänellä oli navigaattori ja oli mielestäni hieman nöyryyttävää sanoa koko ajan.

"Turn left hear please, and then take a right on the next junction - oh you missed it, well let'st turn left here." :(

Future events.

Huominen on ensimmäinen oikea tyhjä päivä Manchesterissa. Niilo ehdotti, että tunkisimme heti aamusta lähipubiimme Red Lioniin, jota eräs lihava täti ovella suositteli hyväksi juomapaikaksi. Voi olla, että kevyt pöhnäinen aamu saattaa venyä pitkäksi, mutta tänään minulla on sekä tyyny, että peitto ja voin nukkua mukavasti ja perinteisesti kommandona, niinkuin Jumala tahtoi :D

Ensimmäinen pilkahdus uutta aurinkoa.

Tätä naputellessani olen juuri syönyt asuntomme Common Roomissa rauhallisen iltapalan kahden suomalaisen kämppikseni Jennin ja Niilon kanssa. Palasin tänne omaan huoneeseeni toiseen kerrokseen mennäkseni nukkumaan lähihetkinä.

The Journey so far

Matka Manchesteriin sujui melko mutkitta. Kone oli etuajassa perillä ja pääsimme taksilla Hostelliin, jonka olin varannut meille ensimmäiseksi yöksi. Hostellia piti herttainen kiinalaisperhe, jonka kikattava perheenäiti (oletettavasti) tiesi odottaa meitä saapuvaksi. Ahtauduimme puoli metriä leveitä portaikkoja kolmanteen kerrokseen laukkujemme kanssa ja avasimme jok'ikinen oman läppärimme tehdäksemme Facebook-päivityksiä.

Huoneessa oli oma vessa ja suihku, mutta ei varsinaista ovea kylpyhuoneeseen vaan pelkkä erittäin ohut liukusermi. Sinne ei pahemmin kehdannut kukaan mennä tekemään mitään kovin äänekästä. Aamulla continental breakfast eli paahtoleipää ja muroja.

As we say goodbye to the day.

Tänään järjestin interwebsin ja muutaman ystävällisen bussikuskin avustuksella meille julkisilla matkan Salfordin Yliopistoon Adelphie House - nimiselle rakennukselle, jossa pääasiallisesti sijaitsee Salfordin yliopiston elokuvaopiskelujen Maisteriohjelmat. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös kaupallisia media-alan yrityksiä. Sen vieressä on Adelphie BUILDING joka on eri asia kuin Adelphie House, jossa on elokuva kandidaatin opintojen tilat. Samassa rakennuksessa on myös teatteri- ja musiikki osastot.

Olen kiinnittänyt huomiota, että englannissa kaikkialla on hirveästi käytäviä, rappusia ja kylttejä. Niistä ei ole pulaa.

"Please mind you head" / "Beware of the steps!"

Joka paikassa on kokolattiamatto ja järkyttävä määrä toimistoja ja asiointitiskejä.

Alustavasti tilat ja koulu vaikuttavat ihan kelpoisilta, joskin ehkä se miten he voittavat Tampereen ammattikorkeakoulun neliöissä, he häviävät tilojen moderniudessa ja tietokoneiden määrässä.

Menetimme perjantaina sen asunnon, jonka olimme etukäteen vuokranneet ja maksaneet, mutta päätimme vierailtuamme näissä tiloissa, ottaa meille tilalle tarjotut huoneet. Meilla on täällä kolme kämppistä meidän lisäksemme, jotka ovat Saksalainen Michael, ilmeisesti englantilainen Robin (nainen) ja vielä yksi nopeasti kättelemäni mies, jonka nimi on Clever

Kyllä, "Clever". Aluksi luulin, että hänen mielestään nimi "Iiro" oli hauska englanniksi, mutta valitettavasti joku on päättänyt nimetä lapsensa adjektiiviksi.

"Hi I'm Iiro!"
"Clever."
"You think so?"

Kämppiksemme Michael kertoi, että kun hän asui Lower Broughton Roadilla, josta alunperin meidän piti ottaa asunto, hänen keittiönsä ikkuna iskettiin sisään ja sieltä vietiin kaikki arvokas ja lisäksi Michaelin auto pihasta. Tämän valossa ei tuntunut kovin pahalta muuttaa tällaiselle perheiden asuttamalle lähiöseudulle. Täällä on täysin äänetöntä, koko ajan.

Asumme 24 Penelope Roadilla joka on tämän näköinen paikka





Näytä suurempi kartta




Tässä vieressä on aika iso ruokakauppa ja ilmeisesti jokin ostari hitusellaan, jossa on ehkä huomenna aiheellista käydä, koska huoneissamme ei ole peittoja eikä tyynyjä. Tämä oli tiedossa jo etukäteen, mutta tänään ei sellaisia päästy hakemaan. Nukun yön todennäköisesti hikipuvussa mukavasti pussilakanan alla. Olen pyrkinyt luomaan itselleni tähän kirjoituspöydälle jotain toimistotunnelmaa, ajatuksena, että tässä saisi jotain luovaa työtä aikaiseksi.

Tässä vielä iloinen kuva Martinasta, Niilosta ja Jennistä Manchester International Airportin taksijonon tupakkapaikalla.

A Penny 4 Your Thoughts

Iltalukemisena minulla on Blake Snyderin - Save the Cat!, käsikirjoitusopas. Siinä on mielestäni ollut paljon hyviä rakenteellisia ohjeita ja joitakin hyviä ongelmanratkaisu-ehdotuksia, mutta itse en olisi ihan kyseenalaistamatta sanomaan, että se paljonko elokuva myy = kuinka hyvä ko. elokuva on.

Ikkunastani näkyy oranssien katulamppujen valaisema katu, jonka molemmin puolin on kaksikerroksisia punatiilisiä asuntoja. Jostain leijailee ikkunani ohi jatkuva höyryvana, joka välillä näkyy vasten katulamppujen polttimoita.